Seikkailujen yö 2024

24.9.2024

Perjantaina 20.9. valot sammuivat jälleen Kyötikkälässä, kun valmistauduttiin Seikkailujen yöhön. Pitkään ei kuitenkaan metsä pysynyt pimeänä. Otsalamppujen valot alkoivat kahdeksan jälkeen vilisemään metsässä, kun kaikkiaan 207 suunnistajaa kisasivat Kyötikkälän metsissä.

Metsä alkaa hämärtyä, kun ensimmäiset suunnistajat astuvat lähtökarsinaan.

Seikkailujen yö on ollut perinteisesti seuran vanhempien nuorten järjestämä kisa seuran nuorimmille. Kisan vastuullisin tehtävä oli ratamestarilla Tuuli Jormanaisella, jonka radat saivat kiitosta kilpailijoilta. Tuuli oli onnistunut saamaan tuttuun maastoon sopivasti haastetta vanhemmille konkareille, mutta toisaalta turvalliset radat kisan myös ensikertalaisille. Muita seuran nuoria oli ratatiimissä, testijuoksijoina, kioskissa, sometiimissä ja kuulutuksessa

 

Tiukkaa kamppailua sekunneista, kun suunnistajien letka lähestyy maalia.

Juoksemassa oli myös monta Kangasala SK:n lasta ja kisat sujuivat kaiken kaikkiaan mallikkaasti, sillä sinivalkoista väriä nähtiin jälleen runsaasti palkintokorokkeella. Korkeimmalle korokkeelle nousivat Saimi Liukas (D8RR), Lotta Takaluoma (D9RR), Eemil Ahonen (H10RR), Aino Liuha (D10), Karri Kontio (H10), Antto Backman (H11) sekä Saini Kuikko (D14). Hopealle juoksivat Alissa Ahonen (D8RRS), Saku Tiainen (H8RR) sekä Oliver Seppä (H12TR). Pronssimitalin saivat kaulaansa Aleksi Mäkelä (H10RR) ja Lauri Hämäläinen (H12TR).

H10RR sarjassa kultaa sai Eemil Ahonen ja pronssille juoksi Aleksi Mäkelä
D9RR sarjan korkeimmalla korokkeella tuulettaa Saimi Liukas.