Fanny Kukonlehdon onnistunut syksy sai jatkoa

18.10.2021

Tampereen Sorilassa kilpailtiin suunnistuksen erikoispitkänmatkan Suomenmestaruuskilpailut Tampereen Pyrinnön järjestämä. Kangasala SK:n suunnistajat jatkoivat onnistuneita SM-kisasuorituksia ja vaativan kilpailun jälkeen palkinnoille pääsi useampikin SK:n suunnistaja. Kirkkaimpana D18-sarjassa Fanny Kukonlehdon kultamitali.

D18-sarjassa matkana oli 12 kilometriä ja kisan kärkikolmikko saapui maaliin 30 sekunnin sisällä. Ensimmäisenä maalilinjan ylitti Fanny Kukonlehto. Erikoispitkänmatkan kilpailut käydään junioreiden ja pääsarjojen osalta yhteislähtönä ja ikäsarjojen osalta väliaikalähtönä. Yhteislähtösarjoissa oli käytössä monipuoliset hajonnat, jotka pakottivat suunnistajat tekemään omaa työtään. Maalissa jokainen suunnistaja on kuitenkin suunnistanut täsmälleen saman radan.

‒ Lähes koko matkan sai tehdä omaa suunnistusta ja lopussa sitten ratkottiin loppuratkaisut isommalla joukolla. Lopullisen ratkaisun päätin tehdä toiseksi viimeisellä rastilla, kertasi Fanny päivän kisaa.

Syksyn kilpailukausi on ollut Fannylle erittäin onnistunut. Erikoispitkien lisäksi kultaa tuli SM-pitkiltä ja hopeaa SM-sprintistä. Kauden hyvät suoritukset palkittiin myös maajoukkuevalinnoissa. Fanny jatkaa myös tulevalla kaudella Suomen Suunnistusliiton nuorten maajoukkueessa. Ensi vuoden nuorten MM-kilpailut kisaillaan Portugalissa.

Naisten pääsarjassa lähes 2,5-tuntiesen suunnistussuorituksen jälkeen Maiju Oksanen ylitti maaliviivan sijalla 10. Maiju on suunnistanut läpi syksyn hienosti ja Tampereelta matkaan tarttui kauden kolmas SM-kisojen plakettisijoitus eli sijoitus 10 parhaan joukkoon.

Naisten D50-sarjassa koettiin pienimuotoista dramatiikkaa lopputuloksissa, kun kilpailun radan vauhdikkaammin suunnistanut Kangasala SK:n Sirra Toivonen sai maalissa hylkytuomion unohdettuaan leimata juomarastilla. Lopullisissa tuloksissa Kangasala SK:lle samaisessa sarjassa tuli kaksi mitalia. Hopeaa Jaana Pietilä-Annalalle ja pronssia Mari Rintaselle.

Miesten H40-sarjassa Petri Ikävalko suunnisti kisan 5. sijalle ja pääsi pokkaamaan kilpailun jälkeen palkintojenjaossa SK:lle pistesijan tuoneen plaketin.

Suunnistuskausi 2021 on isompien kisojen osalta suunnistettu ja pienen hengähdystauon jälkeen suunnistajat aloittavat harjoittelun kohti uutta harjoituskautta. Koronan vaikutuksista huolimatta menneellä kaudella pystyttiin kilpailemaan lähes kaikki kilpailut normaalisti vaikkakin monesti poikkeusjärjestelyin.

Kilpailun lopputulokset

Fannylle kauden toinen SM-kulta!
Maiju syksyn SM-kisoissa kolmasti TOP10:ssä!