PONSA 1997 – SM-normaalimatka

Jani Lakanen

Kohta on täynnä 20 vuotta siitä, kun selviydyin SM-normaalimatkan (nykyisin SM-pitkä) kisasta miesten pääsarjan voittajana Ponsan taidollisesti vaativassa ja fyysisesti haastavassa maastossa. Ponsasta ei ole suotta sanottu, että se on Hämeen helmi. Ponsa on varmasti yksi Suomen upeimmista suunnistusmaastoista – ainakin mikäli pitää jyrkistä ja pienipiirteisistä kalliorinteistä, ja kukapa suunnistaja ei pitäisi.

Vuonna 1997 olin miesten pääsarjassa noviisi maajoukkuemiehien rinnalla. Kesän aikana olin päässyt hyvään suorituskykyyn ja asetin SM-normaalimatkan syksyn päätavoitteekseni. Ponsan maastoa kunnioitin ja tiesin, että vain nöyrällä suunnistusasenteella voi maastosta suoriutua iloisin mielin ja ennen kaikkea tyytyväisenä omaan suoritukseensa. En ollut kisan suosikkeja – korkeintaan musta hevonen.

Muistan olleeni hieman epävarma, mikä on usein liittynyt erinomaisiin suorituksiini positiivisena nöyryytenä. Kun epävarmuus, positiivinen nöyryys ja tahto suoriutua hyvin yhdistyvät, lopputulos on yllättänyt positiivisesti. Niin kävi Ponsassa. Olin yllätysmestari miesten ensimmäisenä pääsarjavuotenani.

Kisasuoritus jakautui neljään osaan: vaativa alku pitkine väleineen, tarkka suoraviivainen osio, pitkät välit takaisin kilpailukeskukseen ja yleisörastin jälkeinen loppuosa maaston vaativimmassa osassa. Ykköselle oli lyhyt väli heti jyrkkään kalliomäkeen, kakkoselle vaativa kilometrin väli, jonka jälkeen kolmoselle ratamestari tarjosi pidempää reitinvalintaa.

Ponsassa mäen päälliset ovat hyviä ja jyrkännerinteet hitaita ja siten vältettäviä paikkoja. Muuten maasto on melko hyväkulkuista, joten suoraviivainen toteuttaminen sujuvasti ja maastoa ennakoiden on hyvä vaihtoehto.

Selviydyin ilman suurempia kommelluksia radan alkuosasta. Valitsin reitinvalinnat hyödyntäen johdattelevia maastonosia ja polkuja/teitä sekä välttäen vihreitä ja harvennuksia. Näin lähes poikkeuksetta tällaisessa maastotyypissä suosittelen toimimaan. Yleisörastilla kuulin olevani voittotaistelussa mukana, mistä sain lisäenergiaa erittäin vaativalle ja raskaalle loppulenkille, joka oli vielä kolmasosan mittainen koko 13,4 km:n radasta. Tein lihasten väsyessä mahdollisimman selkeitä valintoja ja vältin jyrkkiä rinteitä. Taistelin viimeisellä kilometrillä kramppien kanssa ja saavuin maaliin onnellisena mestarina käsillä kävellen. Mestaruus ei niin ylivoimainen ollut, että käsillä olisi varaa ollut kikkailla. Tuhrasin siihen 5-10 sekuntia, mutta halusin nautiskella sillä hetkellä. Olihan se bravuurini. Aikani oli 92.07 ja vauhtini siten 6:50/km.

Maaston eteläosa on parasta aluetta ja siinä maastonosassa nimenomaan SM-keskimatka 2017 mitellään. Olen vain kerran käynyt harjoittelemassa Ponsassa 20 vuoden aikana SM-kisan jälkeen. Odotan ilolla ja innolla huikeaa SM-keskimatkaa, jota vertaisin vaativuudeltaan ja hienoudeltaan Nouskin Luhalahdessa järjestämään vuoden 2015 SM-keskimatkaan.

Upea SM-kisa on tulossa – hyvässä kunnossa ja taidollisesti nöyrä kannattaa olla J

terveisin Jani Lakanen